Valikko Sulje

Kaisa Halmemies

Kipinöiden perustaja ja kuoronjohtaja Kaisa Halmemies on musiikin ja kuoronjohdon palkittu ammattilainen, jonka työssä yhdistyvät pop/jazz-laulu, kehollisuus sekä draama ja luovuus.

Kipinät on Halmemiehen pitkäikäinen haave rytmimusiikkiin keskittyvästä kollektiivista, jonka kanssa kokeilla uutta ja tähdätä korkealle. Kipinöistä on Halmemiehen ohjauksessa kasvanut taitava, harrastukselleen omistautunut, lämminhenkinen ja tiivis yhteisö. Kesäkuussa 2019 Halmemiehelle myönnettiin johtajapalkinto vokaalimusiikin festivaaleilla Tampereen Sävelessä.

Kaisa Halmemies on valmistunut kuoronjohtajaksi ja pop/jazz-laulunopettajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Halmemies on myös opiskellut Tanskan Aalborgin Royal Academy of Musicissa (RAMAssa), josta hän valmistui maisteriksi rytmimusiikin kuoronjohdon ohjelmasta (innovative rhythmic choir leading) vuonna 2020. Lisäksi hän on opiskellut musiikki- sekä draamakasvatusta Jyväskylän yliopistossa.

Luova ilmapiiri ja musiikin tekeminen ilon kautta ovat Halmemiehen työn kulmakiviä. Kipinöiden lisäksi hän on johtanut useita muita kuoroja jo kymmenen vuoden ajan sekä laulanut itse erinäisissä kuoroissa ja yhtyeissä. Tällä hetkellä Halmemies johtaa Kipinöiden ohella Kosken laulua, Rytmihäiriötä, Jyväskylän kansalaisopiston jazzkuoroa sekä JKO:n musiikki- ja teatterilinjan kuoroa.

Halmemies tekee myös tilaussovituksia ja -sävellyksiä. Ota yhteyttä täällä!