Valikko Sulje

Kipinät

Kipinät on valovoimainen rytmimusiikkiin keskittyvä kuoro, joka elää rakkaudesta musiikkiin ja yhdessä laulamiseen.

Kipinät on jyväskyläläinen pop- ja jazzmusiikin ja kuoroimprovisaatioon keskittyvä kuoro, jota johtaa sen perustaja, pop/jazz-laulunopettaja ja palkittu kuoronjohtaja Kaisa Halmemies. Kipinät koostuu 45 muusikosta ja musiikin aktiiviharrastajasta. 

Kipinät harjoittelee tavoitteellisesti ja esiintyy aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Kuoron ensiesiintyminen oli keväällä 2018, ja toiminta käynnistyi heti seuraavana syksynä. Tarkoituksena on alusta asti ollut tuoda korkealaatuista rytmimusiikin osaamista keskisuomalaiselle kuorokentälle ja toimia inspiraationa myös muille tekijöille. 

Kesäkuussa 2019 Kipinät palkittiin kolmella kultaleimalla eli korkeimmalla tunnustuksella ja kuoronjohtajapalkinnolla Tampereen Sävel -festivaalin kansainvälisessä kuorokatselmuksessa. 

Kuoro on tullut myös laajemmalle yleisölle tutuksi Radio Suomipopin tempauksista, joissa on yllätetty mm. Antti Tuisku, Mikael Gabriel, Elastinen ja Michael Monroe. Vuonna 2021 Kipinät nähtiin MTV3:n Talent Suomi -ohjelmassa, jossa kuoro eteni yleisöäänin semifinaaliin asti. Kipinät on julkaissut aktiivisesti omaa musiikkia ja tehnyt yhteistyötä mm. sanoittaja Sana Mustosen ja saksalaisen Sounding People -kollektiivin kanssa. 

Musiikkivideot:

Kaipaisitko tapahtumaasi menevää groovea ja säväyttäviä harmonioita? Tilaa kuoro keikalle täältä!

Kuoroviihteellä 2019
Tampereen sävel / Kuva: Maarit Kytöharju
Kuva: Jussi Reinilä